maanantai 27. heinäkuuta 2015

Barbie talo

Nyt viedään viimeisiä hetkiä vielä Katin ja Taran kanssa, joten tänään Sofia sai Taran vanhan barbitalon tänne meille.
Sen parissa on menty koko ilta ja sitä on siivottu ja luututtu neiti itse.

Kati ja Tara siis muuttavat takaisin suomeen ja ensi viikolla on lähtö heillä kotikamaralle. 
Meille tulee myös heiltä sohva loppu viikosta, joten on mukava saada isompi sohva tänne, johon mahdutaan sitten kaikki yhtäaikaa. Täytyy laittaa tässä tuo meidän sohva myyntiin nyt. 

Muutenkin on hulinaa tiedossa kun ihana Piper on meillä hoidossa tämän viikon kun Cian porukka lähti campingiin. 


Nyt on Pekan lomat lusittu joten arki jatkuu normaaliin malliin. 
Nyt täytyy mennä laittamaan lapset unille, joten hyvät yöt ja love u all at home!


Rundle park

Pekka kun oli lomalla viime viikon, me käytiin lasten kanssa erissä leikkipuistossa joka oli aika kaukana meiltä, mutta silti oli kiva mennä sinne.




Siellä toki on maksullistakin tekemistä, veneily,  minigolfia yms. Mutta leikkipuistot täällä on ilmaisia. 
Ja kävellä sai polkuja ja teitä pitkin. Ehkä parhainta oli nähdä kiikut joita voi käyttää kehitysvammaiset lapset. Mahtavaa!
Tästä pitäisi Suomen ottaa mallia. En tiedä onko Suomessa näitä mutta täällä se esteettöminen liikkuminen on otettu ihan joka paikassa huomioon. 
Sofia ja Luukas tosin halusi niitä kokeilla mutta sillä hetkellä se oli ihan ok kun ei ollut nyt niitä lapsia jotka olisi juuri nämä kiikut tarvinneet.
Mahtavan tilavia ja turvallisia. 


Ja ei maisemissakaan ollut valittamista. Kanadan hanhia oli isot laumat lammella. Niin ja Pekkahan tuumasi että miksei niitä voisi suomessa näin olla linnustuksen aikaan ;)
Puistosta kun lähdettiin, käytiin hakemassa farmers marketilla hakemassa uusia pottuja. 
Jonka jälkeen jouduttiin keskelle ruuhkaa ja vieläpä niin että samassa risteyksessä sattui 2 eri kolaria jolloin jumissa oltiin..

Tuonne tunneliin pitäis päästä vaan huonosti veti kun 2 kaistaa tukossa ja puikkelehtia piti. 

Illalla tuli tieto siitä Tornado vaarasta ja meillä taivas vaihteli punaisesta purppuraan sekä vihreään. Samalla ukkonen jyrisi ja salamoi. 
Hienohan se oli mutta ei se Tornado niin naurattais. 

Laitan loppuun kuvia mitä on otettu aina kun on hienoja autoja nähty tms. Voitte kuvitella miten se tuo minun armas välillä on kieli poskella katsomassa näitä autoja. 
Eräänä päivänä meni vielä joki mikälie 007-auto. (Juu nimet ei jää mieleen)

Vaan näin isolla porukalla nää autot on Pekan kuolattavia haaveita. 
Aina ei ehdi ottamaan kuvia mutta autoja näkee niin vanhasta Amerikan raudasta tuliteriin Lamborghineihin. 
Mutta sitä Elviksen pinkkiä cadillacia ei oo vielä vastaan tullut ;)



10 000

Blogissani on vierailtu nyt yli 10 000 kertaa.
Kiitokset niille jotka jaksaa seurata täällä :)

Kuitenkin viime viikonloppuna oltiin vielä ihanan Ellan synttäreillä ja nähtiin ensimmäiset "Kanada" synttärit, jotka poikkeaa hieman meidän suomi-tavasta.


Cia ilmoitti etukäteen että uikkarit mukaan, ja paikalla oli iso vesiliukumäki. Ella sai paljon ihania lahjoja ja kakku oli mikä ihana frozen kakku. Tämä frozen buumi tuntuu jatkuvan vain suurempana koko ajan, saa nähdä kuinka se jatkuu kun 2 osa tulee markkinoille. Meillä Sofia on edelleen kovasti Elsa ja Anna leikeissä.

Jokainen lapsi sai myös oman pikku pakettina ja sitten olikin aika mennä kotiin. Cialla oli sen verran hulinaa että oli kiva kun pystyin olemaan apuna ja pilkkoa tarjottavia esille. 
Kivat synttärit oli todella ja uusia ihmisiä tapasi.

Pala ukrainaa

Edmontonissa sijaitsee ukrainalainen kylä, joka on tehty historiaa kunnioittaen.
Kylässä voi vierailla eri taloissa sisällä, jossa ihmisiä asuu kesäisin. Ainakin osittain. He myös tekivät ruokaa perinteiden mukaan.



Vanhalta rautatie asemalta kuvaa. Satuttiinpa näkemään ihan luonnossa joku preeriakoira tai vastaava. Tai sen huomasi Luukas ja tuli sanomaan että siellä on joku eläin puun alla. Sieltä se juurakosta löytyi kumminkin vaikka ei eka uskottu.


Kylässä on myös hevosia, jotka tekee töitä. Nämä kasvattavat kylässä kaikki vihannekset ynnämuut itse ja heinätyöt tehdään myös hevosilla. Syksyllä siellä on sadonkorjuut jotka myös tehdään kaikki ilman nykyaikaisia vehkeitä.
Oli ihana nähdä heinää kuivumassa oikeasti seipäällä ja olipa ihan heinäpaaleja myös. Niitä kun ei juuri ole enää aikoihin nähnyt.  
Viljasiilossa tuli tuttu tuoksu mieleen ja paluu lapsuuteen kun ylirannalla on paakkolan siilolla käyty. 



Tämä vanha auto kiinnosti varsinkin Pekkaa kovin ja vielä se, että kyseinen auto kävi ja sillä myös ajoivat nämä unkarilaiset. Jokainen  heistä tervehti unkariksi ja kovasti myös juttelivat kun kuulivat meidän olevan suomesta.




Huoltoasema näytti sisältä tältä. Sieltä ostettiin myös aikoinaan silitysraudasta työkaluihin ynnämuut. Varmaan tuohon aikaan se onkin ollut melkoinen sekatavara kauppa.



Kirkko näytti kauniilta ulkoa sekä sisältä. Melkein yhtä suusta sanottiin Pekan kanssa että mieleen tulee Haukiputaan kirkko. Jostain syystä ensimmäisenä mieleen se tuli, kuvista ja kaikesta.
(Muistattehan että klikkaamalla kuvaa se näkyy suurempana)


Kylässä oli myös seppä paikalla ja näimme miten hevosen kenkiä on tehty. Oli kyllä aika hienoa nähdä tätä edes hetken, vaan sehän johti tilanteeseen että mulla meni henki ahtaalle ja pois oli mentävä. Varmaan vaikutti sekin kun hevoset kierteli edes takaisin keräämässä heiniä. Mulla kun se allergia ei paljon hevosta vaadi ja jo ollaan tukossa.
Tälläkertaa kumminkin lääkkeillä selvittiin ja kiertely jatkui. 







Koulun esittely alkoi juuri kun päästiin sen kohdalle ja sitä oli hienoa seurata. Samalla kerrottiin kurinpidosta kouluissa siihen aikaan. Ei taidettais tänä päivänä ihan sallia samaa. Milloin lyötiin sormille tai kauranjyvien päälle polviasentoon. 
Samalla saatiin esittely lämmityksestä talvisaikaan. 


Kanoja ja lampaita vilisteli vapaana pihoilla.
Nämä tosiaan taitaa olla kanoja jotka munii orgaanisia munia ilman mitään lisäaineita. Kaikki mitä syövät ovat omalta tilalta tuotettuja. 
Välillä hirvitti että mikä niistä tulee kohta nokkimaan koska sen verran kotkottaen kohti tultiin. 



Loppuun päästyämme käytiin katsomassa lahjatavaroita vaikka ei niitä ostettu, ajattelin että kaikki on todella kalliita mutta ainakin makeiset oli todella edullisia ja lapset sai tikkarit ja minä ostin meille pussin vanhan ajan lakua ja oli kyllä ehkä maailman parasta mitä olen koskaan saanut. 
Vesi hurahtaa kielelle kun edes ajattelee koko asiaa. 
Perhelippu tuonne maksaa 25$ normaalisti mitta Toni ei halunnut lähteä tuonne mukaan niin päästiin 20$ koska sofiasta ja luukaksesta ei mene maksua.
Haaveena on joskus vielä käydä fort edmonton parkissa, mutta se on sitten sen verran hintavampi että täytyy katsoa onko siellä jotain erikoista tulossa. Kesällähän se pitää jokatapauksessa käydä katsomassa. 
Talvella se taitaa olla vain tiettyinä pyhinä auki. 
  
Tämän jälkeen me mentiin suominaisten kanssa Katin läksiäis piknikille. Me oltiin hiukka myöhässä mutta onneksi Kati tiesi tämän joten mentiin paikalle kun kerittiin. Mun oli tarkoitus ottaa kuvaakin mutta meidän piknik sai lyhyen lopun kun Luukas sai kepin silmäänsä. Onneksi olimme todella lähellä lastensairaalaa joten sinne suunnattiin.  
Cia otti Sofian mukaansa ja kun auto oli lastattu me suunnattiin sairaalaan. 
Täytyy sanoa että en enää ikinä vie lapsiani muualle ensiapuun kuin sinne. 
Palvelu oli todella mahtavaa ja nopeaa. Lopuksi reipas herra sai jäätelön palkaksi ja lähdettiin kotiin silmä värjättynä ja hieman ruhjeilla. Säikähdyksellä selvittiin, jälleen kerran. 
Joten kuvia ei loppu ajasta ole, illalla olimmekin sitten kunnon ukkosen äärellä ja sähköttä hetken. 
Mutta sehän ei mitään, minähän vain rakastan ukkosta. 
Mutta enää ei ole hauskaa kun calgaryssä on Tornado ottanut maahan laskun ja uhka oli yllä. Pienihän se oli siellä ollut mutta silti, niihin tottumattomana kyllä se miettimään pisti.