Koti-ikävää ja rannekipua

Mietin ensin etten nyt pariin päivään kirjoita ollenkaan, mutta sitten mietin, miksi ei?
Tämän blogin onkin tarkoitus myös olla sitä, että itse käyn asioita läpi ja joakus tuntuu että kirjoittaminen on se paraskin tapa, joskin ihan kaikkea en kuitenkaan julkaise 😉
Eilen maanantaina Pekka lähti työ reissulleen ja me jäätiin tänne keskenään lasten kanssa. Ihan normaalisti päiväkin kului, ennen Pekan lähtöä soitti Katja ja Heikki, ihana oli kuulla ja nähdä heitä siinä skypessä.
Samalla yrittänyt auttaa ystävää parhaani mukaan.
Joskus tulee niillä hetkillä olo, miksen ole suomessa, missä minua tarvitaan juuri nyt. Mutta tällä meidän pitää nyt mennä.

Tämä Lauran teettämä koru kertoo kaiken mitä minullakin on sanottavaa teille, kaikille yhteisesti:
"Jos tulee päivä että emme voi olla yhdessä, pidä minut sydämessäsi, pysyn siellä ikusesti"

Eli koru kertoo myös toisinpäin, mitä monesti ajattelen.
Ehkä juuri nyt kun on nämä hetket, jolloin tehdään uudeksi vuodeksi suunnitelmia, ollaan yhdessä, pidetään hauskaa, on hetkiä jolloin itse myös mietin sitä, missä pitäisi olla.
Tänään on koko aamupäivä juteltu Annen kanssa ja kyllähän tässä oli hetkiä, jolloin teki mieli vain luovuttaa ja ruveta miettimään lentoa kotiin.
Ja myös Pekan kanssa viestiteltiin sen mitä hän ehti ja pystyi. Ja mitä oli kenttiä tuolla pohjoisessa. Mutta vaikka sitä onkin koti-ikävä niin toisaalta kun niistä puhuukin, on taas hetken vahvempi olo ja jaksaa. Jaksaa olla tässä. Ja varmasti osaltaan sekin teki kun Jani lähti suomeen ja kotiin, niin kyllähän se kirpas. Kun se meni sinne, mihin ite kaipaa.

Mutta myös se, mitä päivällä jutteli Annen kanssa, teki sen tunteen niinku oltais oltu yhdessä. Juotiin me kahvitkin. Ja se lievitää sitä ikävää. Uskon kuitenkin siihen, että tämä on normaalia tässä vaiheessa. Nyt on oltu kuukausi täällä, minä ja lapset. Nyt alkaa olemaankin sitä arkea tässä, jolloin myös se koti-ikäväkin kasvaa. Ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nyt juuri olisin kotiin lähdössä. Nämä on kuitenkin hetkiä joita tulee ja menee.

Kuitenkin sunnuntai aamusta alkaen on mulla ranne vihoitellut tuttuun tapaan, eli se tuttu jäännetupin tulehdus vaivaa jälleen. Liekö piirakoiden tekemine  oli osa siihen syynä...
No, eihän meillä tietenkään ole ibuprofeiiniä kotona joten aamu meni kärvistellessä sen kanssa, hammasta purren. Yritin pitää rannetta liikkumatta, mutta eihäm se omnistu ilman tukea, joten siinäpä sitä miettiessä mitäs nyt kun eihän mulla mitään idealisidettä ole mukana, vaan ne on suomessa. No, hätä keinot keksii. Kaulahuivista väänsin sitten tuen ranteeseen niin siitä se sitten rauhoittui joksikin aikaa. Illasta tuppaa vielä vihoitella mutta pian pääsen sänkyyn ja saan sen tuettua tyynyllä hyvään asentoon.
Että kyllä se siitä hissukseen.
Huomenna onkin uuden vuoden aatto. Te siellä suomessa siirrytte paljon aiemmin jo uudelle vuodelle kuin me, mutta perästä tullaan.

Olen aiemmin sanonut, että on tiettyjä asioita mitkä on esillä täällä Edmontonin kodissa, joten...

Siinä on kortteja, jotka odottaa sinitarraa tai magneetteja siirtyessään tuohon jätti jääkaapin oveen. Ja kynttilä jotka tätin murut on minulle laittaneet. Ne on siis tällä hetkellä keittiössä, hyvin esillä.

Tänään päivä meni pyykätessä ja katsoessa greyn anatomiaa. Nyt tulee telkkarista Harry Potter kuoleman varjelukset osa 1, en sitä kovin nyt seurannut, kun blogi vei voiton. Mutta nauhallepa tuo menee, joten ehkä katsomme sitä rauhassa jonain iltana Pekan kanssa.
Tämän kirjoituksen tarkootuksena ei ole kuitenkaan saada huolta (että äiti, ei tarvi huolehtia nyt) eikä sääliä, tää on vain niitä mitkä monesti mielessä on ja ne täytyykin käydä läpi. Ja ne on normaaleja ajatuksia. Sitten kun niitä käy läpi, niin ne helpottaa. Kuitenkin uuteen maahan sopeutuminen ei ole helppoa.
Huomenna myös me valmistaudutaan vastaan ottamaan uutta vuotta, millä tavalla, sitä en vielä tiedä, mutta iloisin mielin.

Vielä on eräs asia minkä haluan tuoda nimen omaan tähän päiviykseen.
Anne, suuren suuret kiitokset, kaikesta siitä mitä olemme tänään keskustelleet, kuinka saat minut aina nauramaan, myös silloinkin kun olo ei ole se paras mahdollinen. 
Kiitos että olet sinä, siinä joka päivä. Olet rakas, niinku aina <3

Asumisesta Kanadassa.

On pyydetty että kertoisin vinkkejä ja muita asioita jotka liittyy asumiseen täällä. Ja kuinka ne palaset loksahtaa paikalleen.
No, ne palaset ei ole täällä vielä loksahdelleet paikalleen, lukuun ottamatta sitä että me ollaan täällä yhdessä.
Sitten kuitenkin jäin miettimään, että onko muuta loksahtaneet paikalleen?
On. Kyllä niitä jonkin verran on.
Meillä on asunto.
Meillä on täällä suunnilleen tarvittavat.
Meillä on auto.
Meillä on ystäviä.

Mutta niitä mitkä itse koin meille helpommaksi, ei tarkoita sitä että toisten elämä menisi helpoiten samalla tavalla.
Pekka tuli tänne 2 kk ennen meitä. Ja se oli ehdottomasti paras ratkaisu, vaikka se ikävä olikin molemmin puolista. Koska:
- Koulutuksia oli joka päivä, aamusta iltaan. Me oltais oltu niin auttamattomasti hukassa täällä, jos oltais tultu samaan aikaan.
- Pekka sai hankittu tilit ynnä muut valmiiksi.
- Sai kodin hankittua valmiiksi.

Täällä et saa aukaistua pankkitiliäkään ilman osoitetta. Saatika sitten puhelinta ynnämuuta.

Mutta kyllä täällä olisi auttamattoman hukassa ilman näitä ihania suomen ystäviä, ketä meitä täällä nyt on. He, joilla on kokemusta jo tästä kaikesta.
Koska mistä ihmeestä voi tietää että riisipuuro keitetään samanlaisesta riisistä mitä käytetään sushiin?
Tai mistä tietää minkä näköisestä paketista saat keitettyä mannapuuroa?
Saatika se muu turva ja neuvo mitä heiltä ollaan saatu?

Mun neuvo on se, että pitää kysyä niiltä jotka täällä on ollut pitkään. Mun neuvo on se, että kuunnella mitä ne konkarit sanoo. Ne tietää kyllä. Koska me ei. Minä en.
Joka asia täällä on ollut opettelua, jotkut asiat sujuu jo paremmin, kuin toiset. Mutta päivä kerrallaan, me opetellaan.
Ja opitaan.
Minuun on ottanut yhteyttä eräs suomalainen nainen, joka perheensä kanssa haaveilee Kanadaan muutosta ja onpahan toinenkin perhe sitä haaveillut.
Minuun saa ottaa yhteyttä, kysyä, udella, se ei haittaa. Parhaani mukaan minä autan ja niinkuin meitä on täällä autettu, mekin tulemme auttamaan niitä, jotka tänne haluaa joskus tulla. Ja siihen mahdollisuus on.

Yhdessä oloa ja suomalaisuutta

Lauantai iltana vain istuttiin ja oltiin, kun olin saanut blogin uuteen paikkaan ja päivitettyä joulun uutiset.
Pekka kun lähti Jania viemään kentälle, oli sen tarkoitus käydä kyselemässä Luukaksen kadonnutta reppua. (Jota en uskonut enää löytyvän mistään) Vaan miten sitten kävikään?

Luukaksen reppu löytyi kuin löytyikin ja olihan meillä onnellinen poika, omien pikku-autojensa kanssa. Niitä oli pitkään kaivattu, kun leluja on otettu suomesta mukaan vain murto-osa ja autot ovat Luukaksen oma pakkaamat. Ja samalla kotiutui minun kuulokkeet ja tabletin suoja. Kyllä tuntuu oikeasti mukavalta kun ne tietyt asiat on nyt kotona.
Illalla sitten oli aikaa olla yhdessä, siitä on n. 6 kk aikaa kun me olemme viimeksi kahdestaan istuneet sohvalla ja vain oltu, ihan vain me, meidän porukka. Pekalla taas vaivaa selkäjumi ja sitä siinä aukoilin samalla kun katsottiin telkkaria, Toni pelaili WOWia keittiössä.

Siitä onkin pitkä aika kun olen viimeksi tuota lukkoa yrittänyt avata, että tämä taitaa olla nyt useamman illan projekti. Mutta suurimman lukon sain jo sieltä auki ja liikkeelle. Samalla katseltiin leffaa telkkarista ja soitettiin vielä Iihinkin. Janilta tuli ilmoitus että Edmontonin kone on myöhässä ja lähtö viivästyy. Vähän siinä mietittiin ehtiikö Oulun koneeseen ja kotiin, mutta Pekka vakuutteli että ehtii ja lähdettiin nukkumaan. Vaan kuinkas sitten kävikään?
Janin omien sanojen mukaan hänhän on melkoinen Aku Ankka ja huonoa tuuria riittää.. Ja olisikohan sen päälle hän viettänyt liikaa aikaa asunnossa nro 313?
Nimittäin aamullahan oli viesti odottamassa, että hän on jumissa Reykjavikissä ja joutuu vielä Kööpenhaminan kautta lentämään Helsinkiin. No, kuten arvata saatta on Oulun kone mennyt jo aikoja sitten.
En tiedä tarkkaan mitä siellä on sitten ollut, mutta ylimääräisenä lentona siis vielä reykjavikistä köpikseen. Mutta jotain ekstraa kuitenkin, Business classilla Helsinkiin ilmaisine ruokineen.
Siellä se nyt sitten on. Jumissa nyt Helsingissä, koska eihän Ouluun yöllä lentoja enää mennyt. Saatika että olisi saanut uuden lipun...
No näiden uutisten siivittämänä soitettiin pariin otteeseen Iihin ja sitten alettiin valmisteleen päivän ruokia. Minä keittelin riisipuuron valmiiksi piirakoita varten ja Pekka imuroi sillä aikaa.

Oltiin ostettu valmiiksi tomaattimurskaa, valkosipuli-yrttiä lasagnea varten, vaan kotonahan se kannattaa tajuta ettei ole purkin aukaisijaa... Mutta ruuvimeisseli löytyi :D

Kotona suomessa, tein aina lasagnen Dolmion valkokastikkeella, mutta sitähän täällä ei ole, miljoonaa muuta kylläkin, piti tehdä juustokastike itse, kun kaikki meistä tykkää siitä, että se siinä lasagnessa on, joten riisipuuron keiton jälkeen aloin suoraan tekemään sitä ja Pekka teki valmiiksi lihakastikkeen. Lasagne levyt on täällä ihan oudon mallisia ja tuntui etten saa niitä millään asetettua vuokaan...
Mutta siellä se nyt muhii, uunissa.

Pekka ja Luukas läks käymään kaupassa ja mä tein sillä välin piirakka taikinan Katin antamalla ohjeella. Ohjeessa lukee, että puuro kannattaa tehdä edellisenä päivänä valmiiksi, mutta tässäkin menin Katin ohjeen mukaan ja hyvin se onnistui näinkin. En sitten tiedä onko sillä jotain merkitystä onko se edellisen päivän puuroa.. Ja se rypyttäminen, eihän nuo mitään silmiä hivelevän kauniita ole, mutta pääasia on, että maku oli kohdallaan. Ja siltä ne myös maistui, ihan oikeilla ruiskuorilla olevilta karjalanpiirakoilta.

Luukas meni välillä katsomaan muumipeikko ja pyrstötähteä ja piirakka palanen oli menossa vähän väliä suuhun, kuvassa siis raaka taikina vielä. Sofia jaksoi olla koko ajan kaverina tekemässä piirakkaa ja piirakan leipomisen aikana sopivasti valmistui se lasagnekin. Josta tuli hyvää. Kaikille se maistui.
Mutta ah, niin ihanaa ja niin kotoista... Karjalanpiirakka, home made, olkaa hyvät!

Loppu ilta meillä menee ihan kotosalla, lapset tuolla leikkii ja minä odotan tuoretta kahvia.

Vielä lopuksi aion onnitella Suomen Heikkiä, teillä on kuulemma ollut hieno keikka ja pubilla porukkaa paljon, kyllä täytyy sanoa että meitä harmittaa kun ei oltu näkemässä, eikä kuulemassa.
                                                   HIENOA POJAT!

Ruisjauhoja!

Tänään mentiin kauppaan kun Jani oli saateltu kentälle. Toni ei halunnut mukaan ja jäi ensimmäistä kertaa yksin kotiin. Jätin sitten oman puhelimen kotiin, että se saa meidät kiinni jos tarvii.
Kaupassa oli puhetta että kokeillaan tehdä karjalan piirakoita ja nythän piti etsiä niitä ruisjauhoja... niin no se mun puhelin on kotona ja siinä oli Katin lähettänä kuva jauhoista. Siinä sitä sitten seistiin. Jauhohyllyllä. Vaan mitäs minä löysinkään? Ihan itse?

Siinä niitä nyt on

Janin viimeinen päivä Edmontonissa

Perjantaina 27.12 oli viimeinen kokonainen päivä Janilla Edmontonissa. Aamulla vaivihkaa suunniteltiin päivälle tekemistä ja touhua. Ja Jani sanoi, että voimme mennä vielä ulos Pekan kanssa kaksin, kun siihen oli vielä mahdollisuus. Seuraavan kerran pääsemme ties milloin kaksin liikkeelle.
Päivän kauneus kruunasi oikeastaan täysin viimeisen päivän täällä.

Ilma oli siis todella upea ja vieläpä lämmin! Janille kuvaa missä se on viimeisen kuukauden asustellut. "Mun vuoro painaa sisällä!"
Alkuun piti lähteä tupakan ostoon ja tankille... Olisipa suomessakin samat hinnat bensan suhteen... 40 $ ja tankki täynnä!

Sitten lähdettiin suuntaamaan kohti Luonnonpuistoa katsomaan Biisoneita. Kerran ajettiin hukkaan ja pitihän meidän sitten Heikkiä häiritä ja kysyä ajo-ohjeita, jotka Pekka muistikin lopulta.

Siellä me niitä aikamme töllisteltiin, vaan Luukas olis ollut menossa niiden luokse, päätettiin lähteä pois. Tiiä vaikka Luke ois saannut ne hermostumaan totaalisesti.
Lähdettiin takasin kohti montonia ja WEM:iä. Vietiin Jani syömään, me mentiin KFC:lle ja Jani meni Tonin kanssa ostamaan hampparit.

Oikeasti KFC.n kana oli hyvää. Lapsetkin tykkäsi kovasti. Oltiin luvattu että nyt mennään käymään mallin Galaxy landissa ja sinne suunnattiinkin seuraavaksi.

Mentiin ensin huvipuistossa sijaitsevaan leikkipaikkaan, jossa oli meiltä aina vähintään yksi lapsista hukassa jossain tuolla telineiden siimeksissä. Mutta toisaata siinä oli hetki aikaa istua ja vain olla. Ja note to my self, älä ikinä mene malliin boxing daynä. Siellä on muitakin liikkeellä...
Sitten mentiin huvipuiston alueelle ja pienet lähti karuselliin ja me mentiin Tonin kanssa juna-ajelulle.

Ajelun jälkeen lapset kävi vielä helikopterissa ja mopoajelulla ja Sofia karusellissa, hän ei halunnut helikopteriin ja pojat meni sinne sitten kaksistaan.

Ja voitteko kuvitella parempaa tilannetta Sofialle kun mentiin vessaan?

Joka puolella oli ihania vaaleanpunaisia seiniä jotka vielä KIMALTELI!
Sitten lähdettiinkin ajelemaan Edmontonin keskustaan, jossa meidän piti käydä katsomassa valoshow, mutta eihän me sitä sitten koskaan löydetty. No ei kai, kun ei me kukaan muistettu oikeaa paikkaa. Tai minä lähinnä... Mutta tulipahan ajeltua ja ainakin jouluvaloja nähtyä taloissa.
Sitten kotiin.
Lapsille iltapalaa ja nuo meidän nörtit asettu paikkaansa jossa käytännössä istuneet kuukauden. Kumpikin lähinnä nyt WOW:in kimpussa.

Pekka sitten laitteli tulostinta toimimaan ja tulosteli Janin lippuja. Tämän jälkeen huomasin, kun meillä ei ole värityskirjoja täällä mukana, että minähän voinkin niitä kuvia tulostella jonkin verran netistä. On kuulkaa prinsessaa jos millasta!

Sittenpä olikin aika pienten lähteä hampaitten pesuun ja nukkuma puuhiin ja minä korjailin meikkiäni sillä välin. Ja vaihdoin vaatetta.
Oltiin suunniteltu että mennään nyt ihan malille ja ollaan siellä niin kauan ku jaksetaan. Ekaksi suunnattiin yksille jälleen Sherock Holmesiin ja siellä olikin livemusiikkia sillä iltaa.

Ja täällä näitä Security tyyppejä on. Kuitenkaan nyt ei jääty pidemmäksi aikaa tonne vaan mentiin pikku napostelulle Boston Pizzaan ja juotiin muutamat oluet siellä.

Ja siellä seinällä olikin meille yllätys... Harmi kun ei siinä BP:ssä olla koskaan käyty Janin kanssa...

Sitten käytiin vielä Canadian tab housessa ja oltiin siellä hetken aikaa vielä, jossa Pekka tapasi jonkun nuoren pojan, joka oli aika kova jäkisfani, siinä hän sitten kovasti kehuskeli Selänteet, Kurrit, Koivun jne. Siinä vaiheessa mää taisin surffailla facessa kun tuo jäkis niin kauheasti kiinnostaa...

Tähän kirjoitukseen päättyy eräs aika kausi, kunnes seuraavan kerran tavataan.
Kiitos Jani seurasta, avusta, lasten kaitsemisesta. Istut tällä hetkellä lentokoneessa, matkalla kotiin.
Turvallista matkaa <3

Joulupäivä 25.12.2014

Joulupäivän aamu alkoi meillä aika kiireisenä, kello soi klo 7 ja aamukahvien aikaan kirjoittelin pitkään Annen kanssa, itsellä kun oli ressi jo vaatteistakin.
Kun yhtään ei tiennyt millä tavalla nämä Etelä-Afrikkalaiset juhlii joulua. Lapsien kylvetystä ja muuta. Pientä riitaakin käytiin Tonin kanssa, kun hän ei olisi halunnut lähteä joulu-aterialle. Kuitenkin Tonillekin teki hyvää lähteä ulos ja viihtyihän se sitten kun pääsi riehumaan Marcuksen kanssa.

Luukas on ainoa lapsi kenestä sain kuvaa otettua ennenku oltiin lähdössä. Kotona huomasin vasta, että meillä on jäänyt kaikki Luukaksen farkut pois ja onneksi Sofialta löytyi housut jotka passasi Lukelle.
Sitten lähdettiin suuntaamaan Theolle ja Lisalle, jossa ehdittiin istahtaa tunteroinen ennen kirkolle lähtöä. Jouluruokailu oli siis Adrin kirkolla, babtisti kirkossa.

Meitä se nyt ei niin haitannut, vaikkei sillain itse uskota mihinkään. Eikä heillä kovasti sitä uskonnollisuutta tullut edes esiin. Rukoilivat kyllä ennen ruokailua, mutta muuten ei sitä asiaa huomannut kyllä missään.

Joulupöytä näytti kauniilta ja Pekka maistoi kuumaa omena-siideriä, tosin alkoholittomia oli kaikki. Punssia löytyi myös. Itse kun olen niin skeptinen monienkin uusien makujen suhteen, tyydyin juomaan kahvia. Ruokajuomana oli sitten alkoholitonta kuoharia. Lapsetkin sai maistaa siemauksen, mutta arvatkaa maistuikos?
Ruokia oli jos minkälaista sorttia. Ja pakkohan niitä nyt oli kuitenkin maistaa. Kaikki oli todella hyvää mitä söin, mutta kalalaatikko ei ollut mun makuun ja Pekkakin tuumasi että se, ei todellakaan ollut hyvää. Maistui lähinnä suomalaiselta silakkalaatikolta. Ja minähän en juurikaan silakoita syö.

Jälkiruokana oli monenmoista piirakkaa, mutta suurimmaksi osaksi näytti olevan porkkanapiirakkaa ja kakkua, mitä sitten oli tottakai pakko maistaa. Kakun sisällä oli minun mielestä kurpitsan siemeniä ja jotain muuta, mutta muuten maku oli lähellä suomessa tehtyä piirakkaa. Ehkä makeampi kuin yleensä se mihin on tottunu. Siellä sitten Adri esitteli meitä muille ja en kuolemaksenikaan enää muista nimiä. Tosin siellä oli niin paljon eri maan porukkaakin, että unohtuu kait ne.
Kirkkoa vastapäätä on katolinen koulu ja voi mikä upea leikkipaikka siellä oli!

Kirkolla me oltiin aika pitkään ja joskus neljän aikaan lähdettiin sieltä pois. Tultiin kotona käymään ja vaihtamassa vähän rennompaa vaatetta päälle, tässä vaiheessa Toni jo ilmoitti, että hän ainakin jää nyt kotiin, eikä Janikaan halunnut lähteä mukaan. Nimittäin meillä oli tiedossa oma Suomalainen Joulu Katilla ja Mikalla.
Oli kyllä ihana päästä oikeasti suomalaiseen ruokapöytään. Kati oli loihtinut pöytään vaikka ja mitä!
Oli karjalanpiirakka, kinkkua, laatikoita ja vaikka mitä. Kyllä voi sanoa että koko porukalla oli totaalinen ähky tämän syönnin jälkeen.

Kuvassa suomen rekkakuskit nauttimassa taikka odottamassa jouluruokaa ja Kati puuhailee tuolla taustalla. Kuvasta puuttuu yksi kuski vielä.
Loppuilta siellä menikin raatatessa Katin kanssa ja kuskit omiaan, lähinnä taisivat käydä läpi reissujansa ja kirvaten kuinka takapajula välillä Kanada on. ;)

Kaiken kaikkiaan joulupäivä oli mahtava ja kerrankin todella rento päivä. Täytyy kuitenkin sanoa, että kun oli päivän sönköttänyt enkkua niin olihan ihanan rento fiilis puhua ihmisten kanssa, SUOMEKSI!

Uudet tuulet puhaltaa.

Uusia tuulia, uudessa osoitteessa. 
Vielä hetken on vanha osoite voimassa, webnodessa, mutta kuukausiliikenne on kasvanut niin suureksi tuolla ja lisätilaa pitäisi ostaa, niin tähän en halua alkaa. Joten...
Vaihdetaan sivustoa ja ehkäpä tämä on myös hieman selkeämpi. 

Jatketaan kaikki ystävät rakkaat jatkossa täällä ja nyt pian alan käymään läpi kuvia ja kirjoittamaan joulupäivästä ja muista. 

Mervin läksiäiset

Koska minun lähtöön oli aikaa vielä, oli aikaa suunnitella omia läksiäisiä. 

Paikalla oli ne tärkeimmät ystävät. Kolme heistä puuttui, mutta tietävät kyllä mitä tunnen heitä kohtaan. 

Meillä oli upea ilta, niin rento ja naurua täynnä. Sekä itkua. 

Kuvassa ei ole kaikki läsnä ja ihana Jenna on kameran takana. Kuvia piti ottaa enemmänkin mutta se taisi unohtua illan jatkuessa. 

Pekan läksiäiset

Pekan pikaisesta lähdöstä johtuen olivat läksiäiset pienellä porukalla, mutta mukavat. Läsnä oli tiivis porukka mutta "kylillä" oli sitten muitakin. 

Ensimmäinen postaus

Vaikkakin aloitan blogin pitämisen nyt, niin on syytä aloittaa kirjoitus alusta. 

Eli siitä, miten tässä nyt ollaan ja miten tänne on päädytty. 

Siitä on nyt aikalailla tasan vuosi, kun Pekan kaveri alkoi houkutella Pekkaa Kanadaan töihin ajelemaan pikkusen isommilla vehkeillä. Itse olin alussa, että minä ja lapset jäädään suomeen mutta Pekka voi kokeilla pääseekö.

Siitä pojat alkoivat kyselemään paikkaa tänne ja aika pian se sitten löytyikin. Siitä alkoi paperien kerääminen ja hankkiminen. Pian vahvistui työpaikkakin. Sitten alkoi isoin ja pisin työ. Työluvan hakeminen Kanadaan. Papereita ihan älytön läjä. Ja taas papereita. Samat paperit pyöri jatkuvasti. Toki helpotii luvan saamiseen se, että suomella ja kanadalla on voimassa olevat sopimukset. Sitten odotettiin kun oli viimeisetkin paperit tehty, vahviatusta govermentiltä. Tähän meni n. 2 kk. Sitten tuli ilmoitus että Pekalla on työlupa mennyt läpi. Tässä vaiheessa oltiin päätetty että tulemme kaikki Kanadaan, koska automaattisesti saimme luvat lasten kanssa kun Pekalla on työlupa täällä. 

Kuitenkin Pekan tänne tulo tulikin yllättäen ja oli kolme viikkoa aikaa saada kaikki kasaan ja lennot tänne. Tuolloin ei ollut mahdollista meidän lasten kanssa lähteä mukaan. 

1.10.2014 Pekan lento lähti suomesta ja me jäimme lasten kanssa suomeen jatkamaan arkea. 

Paperityö kesti vuoden ja rahaa meni paljon. Mikäli on toiveissa tulla Kanadaan töihin, on syytä muistaa että se vaatii rahaa ja aikaa ja pitkää pinnaa. Papreityötä täällä on hurjasti suomeen verrattuna. Ja ehdottomasti suosittelen kyselemään kanadan suomalaisilta eri tahoja mitä kautta hakea lupia. En nyt julkaise firmaa mitä kautta me on tultu, mutta paljon jäi asioita tekemättä, sanomatta ja ylimääräistä työtä ja rahaa mennyt. 

Alkuun Pekalla täällä on ollut koulutuksia koulutuksen perään ja pian hän ne jo suorittikin. Pekka on asunut tämän alku ajan toisen suomalaisen kuskin luona joka asuu Kanadassa ja työskentelee samassa firmassa. Hänestä on ollut iso hyöty kaikessa. Pian Pekka pääsikin jo autonrattiin ja ajamaan niitä isoja koneita.