maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen

Pääsiäisen viikonloppu oli touhua täynnä. Ja meitä ei juuri paljoa kotona näkynyt. Pekalla ei vapaata ole näinä pyhinä, joten yritettiin mahduttaa kaikki kahteen päivään.
Lauantaina lähdettiin liikkeelle ja käytiin aamusta jo hakemassa postipaketti suomesta.

Sain omat villalangat paketissa ja puikot, joten pääsen kutomaankin jossain vaiheessa, tosin tarvii hakea lankoja jossain vaiheessa lisää. Ehkä ensin kudon Luukakselle toisen villasukan kun toinen on jo valmiina.
Paketista löytyi vaikka ja mitä, synttärilahjaa ja herkkuja ja mausteita. Huivia ja muuta. Saa tämän tukankasvatus projektin hyvin piiloon huivin alle :)
Mentiin käymään wine and beyond, joka on siis liike jossa on juotavaa monesta eri maasta. Löysin sitten mansikka-lime siideriä itselle illaksi. 
Mutta ei sinne mennä periaatteella että haenpa nopsaan yhden viinipullon tms. 



Kuvissa siis murto-osa kaupasta. Liikkeessä on myös baaritiski, jossa voi maistella eri maiden juomia jos haluaa suosituksia jostain. 
Tämän jälkeen mentiin käymään montanasissa syömässä Pääsiäisen kunniaksi.









Oli se kyllä taas niin maittavaa ruokaa! Jotenkin tuo paikka on vain kovin viihtyisä. Syötiin hyvin ja vain oltiin, ilman kiirettä minnekään. 
Me sovittiin että mennään museoon ja sitten suunnattiin takaisin kaupunkiin ja royal alberta museumiin. 





Kaikki meistä kyllä tykkäsi paljon olla tuolla ja kierrellä. Olihan se vähän erilaista. Mukava nähdä muitakin asioita täällä ja sellaista joita ei koskaan ole nähnyt.






















Nuo fossiilit oli varsinkin Tonin mieleen ja siinä meni tovi jos toinenkin lukiessa infoa asioista. 
Eläviä ötököitäkin siellä oli esillä. Mm mustaleski näkyy tuolla kuvassa ylempänä. Hyh..
Mua kiinnosti kovasti intiaanien puoli museossa.




Niitä oli kyllä mielenkiintoista katsella. Ja siirtymisestä koulumaailmassa ja tapaamisista kalpeanaamojen kanssa jne. Se oli kyllä hienoa. 
Vielä kuvaa government housesta. 
Tämän jälkeen suunnattiin Katille ja Mikael kylään ja tapaamaan samalla myös Tara jota ei oltu vielä nähty Suomen reissun jälkeen. 
Kati han toi meille myös tuliaisia suomesta. Karhua tölkki, piirakkakaulinta mausteita ja Tonille suklaata.
Mihinkähän ne kuvat on hävinneet... höh. No etsin myöhemmin niitä. Sain myös Suomen paketista piirakkakaulimen ja nyt niitä on kaksin kappalein. Vaan ei se haittaa, saanpahan nyt leipoa urakalla!
Kotiuduttiin myöhään kun oli vielä kaupassa käyntiä illan päälle.
Oli kyllä vauhtipäivä meillä. 
Sunnuntaina alkoi aamu lapsilla egghuntilla. Siinä niillä kului aikaa hetken ainakin. 

Aamupalan jälkeen alettiin valmistelee lähtöä egghuntiin mutter conservatoryyn ja piti lasten saada korit itselle. Pika pyrähdys kauppaan ja sit menoksi.
En edes tajunnut alkuun että se on kasvitieteellinen puutarha.
Mutta sehän sopi meille! 

Kivalle se vaikutti. Ilmahan ei ollut mikään lämpimin ja villapaita päällä meikäläinen meni, niin no siellä sisällä nyt meinasi tropiikin kukkien kohdalla tulla pikkuisen lämmin. 











Täällä on kukkimaisillaan se ruumiskukka ja se oli aika iso nähtävyys ja ihmisiä pörräili sen ympärillä kovasti. En kyllä välttämättä haluaisi olla paikalla haistamassa sitä "tuoksua" kun tämä kukkii.

Egghunt tapahtui niin että tuonne eri pyramideihin oli piilotettu vihjeet jotka piti sitten kirjoittaa lappuun ja lopuksi sai herkkuja ja muuta. Siellä olisi ollut mm kasvomaalausta ja muuta juttua mutta me ei lähdetty jonottelemaan sinne kun jonot oli ihan tajuttoman pitkät joka paikkaan. 
Käytiin wemissa mutka ja hakemassa Tonille liittymä niin nyt on oma puhelinkin käytössä täällä. 
Sitten suunnattiin Calumin luokse. 


Calum ja Mike piilosilla lasten kanssa ja juoksemassa ympäri asuntoa. Calumin "takapihalla" on iso leikkipuisto ja mentiin sitten sinne joksikin aikaa, ilma valitettavasti kylmeni siinä niin paljon että jäi leikit kesken. Mutta kuvia saatiin. 
Jessica kiikutti lapsia ja pojat pelasi jalkapalloa ja minä olin kuvaajan roolissa.







Puisto oli pikkuisen isompi ja hieno kuin mitä meidän lähistöllä on, lapset viihtyi tosi paljon. 
Mutta nyt on aika alkaa aamupalalle itse ja aloittaa touhut.
Pitkä sepostus ja paljon kuvia tälläkertaa. Hauskaa pääsiäis maanantaita kaikille, joka teillä on jo lopuillaan kylläkin! 
Me vietetään viimeistä vapaata vielä ja huomenna koittaa arki ja koulu-aamu. 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti