Cian porukka oli tulossa ja Taran iskä Mika. Sekä Calum. Pienet synttärit mutta meillä oli kyllä kivaa ja naurua riitti!
Pienestä rääpäleestä on lähdetty matkaan ja muistan kyllä kuin eilisen päivän kun soitin Maijulle ja Annelle että nyt mennään saliin.
Luukas on täällä ollessaan tykästynyt avengers ohjelmaan ja Iron man on ehdoton lemppari. Piti lautasia myöten olla avengers asiaa. Tosin eivät nuo täällä paljoa maksa että samahan tuo.
Kakkua tosin ei sillä teemalla tähän hätään löytynyt kun ei ehditty tilaamaan ajoissa mutta tyytyväisiä silti.
Kakku oli hyvää vaan melkoinen makia pommi. Vaan maistui kaikille! Jake and the pirate's kakku. Toinen lemppari telkkarista.
Porkkanakakkua myös.
Videota myös kakun puhaltamisesta. Sofia ja iskä vähän auttoi.
Ja lahjoja on saanut Iron man nukke ja käsineet ja naamarin. Sitten toinen lemppari on kotona Cian, Lucasin ja Ellan tuomat tranformersit.
Me oltiin vähän tylsiä ja ostettiin lenkkarit ja kumpparit.
Ja Sofia sai uuden kimalle mekon mitä on haaveillutkin täällä.
Kyllä kelpaa prinsessailla nyt.
Calum oli luvannut opettaa kaverille englantia lukemisessa niin pojat tuli meille ja Calum samalla oli lapsenvahtina niin minä ja Pekka lähdettiin sitten illalla ulos Mikan kanssa.
Iltahan meni välillä kuunnellessa jääteiltä juttuja mutta ei haitannut kyllä. Sai nauraa kommelluksille.
Jospa vielä päästäisiin porukalla niin että Katikin on mukana.
Maanantai meillä meni koko päivä wemissa. Käytiin päivittämäsä liittymiä ja otettiin samaan pakettiin puhelimet. Jospa nyt saataisiin Pekaltakin omaa päivitystä blogiin omista reissuistaan kun on kunnon kamera jolla saa kuviakin.
Samalla päivitin lasten vaatevarastoa kun alkaa pojat kasvamaan jotta vaatteet loppuu kesken.
Edmontonissa ollaan saatu nauttia mahtavista ilmoita ja on ollut lämmintä joka paikassa ja lunta täällä ei enää juuri ole.
Ehtii tuo toki sitä sataa vielä mutta toivotaan ettei enää.
Tänään tiistaina aloitettiin taas viikko keskenään mutta nyt lomalla. Täällä on nyt spring break joten koulua ei ole.
7.4 tarvii vasta laittaa kello herättämään 06.00!
Kati ja Tarakin tulee huomenna Kanadan maastoon, aivan yli ihana päästä kahvittelemaan Katin kanssa 2 kk tauon jälkeen.
Onneksi ihana Cia on pitänyt seuraa myös!
Tänään siis mentiin leikkipuistoon nauttimaan kauniista säästä ja auringosta... Tai niinhän sitä voisi luulla.
Enpä muista että Suomessa olisin noin yhtäkkistä ilman muutosta kokenut.
Palloiltiin Tonin kanssa ja pienet leikki "hiekkalaatikolla" joka on siis iso alue. Ja aurinko paistoi ja oli lämmintä ihanasti. Otettiin vielä mehut ja kaikki mukaan että ollaan nyt ajan kanssa siellä kun ei ole mihinkään kiire.
Kohta kuitenkin alkoi tuulemaan kovasti ja pilviä kerääntymään ja jonku aikaa siinä vielä oltiin vaan kyllä se äkkiä alkoi niin uhkaavasti tummeneen taivas että pakko oli lähteä kotiin, onneksi.
No kotiin kerettiin justiinsa ennen sadetta. Nyt tuulee kovaa ja vettä sataa kaatamalla. No kevät tulee ja maailma alkaa vihertää!
Pari päivää tosiaan ollaan oltu taas ihan hissukseen viime viikosta joten ei niitä päivityksiä tule samaan tahtiin, en viitsi kirjoittaa päivistä jolloin ollaan vain kotona arkijuttujen parissa, Koittakaa malttaa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti