sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Monta kattilaa tulella

Käytiin jo eilen katsastamassa kuntosali, joka on wemissä ja koska meillä ei sinne pitkäkään matka ole, päätettiin ottaa sinne sali kortit.
Lähtee taas käyntiin se, minkä aloitin jo Suomessa,  Iissä sijaitsevassa Movessa.
Ja arvatkaas mitä?

Sauna.
Toki se on sitten sauna johon EI saa heittää vettä kiukaalle. 
Ihan oikeat kivet ja kaikki siellä on mutta se kuulemma pilaa saunan.
No, olivat ihmeissään kun kerrottiin että meillä on Suomessa suunnilleen joka asunnossa saunat. 
Ja, kyllä. Niihin heitetään vettä. Juuri niille kiville.

Mutta arvaatte varmaan että tämä todellakin on tyhjää parempi. Vaan Mervin tuuria, naisten puolella juurikin tämä oikea sauna oli rikki. Eikä siis niihin "löylyihin" päässyt tämä neiti.
Mutta toki höyryhuoneeseen kylläkin pääsin.
Mutta ensin niihin reeneihin.

Tästä se sit lähtee. Mun ja Pekan yhteinen harrastus. 
Kummallakin on painoa tiputettavana mutta onhan tämä juttu mitä voidaan tehdä sitten viikonloppuisin yhdessä. 

No laitteethan on pikkusen eriä kuin mitä on Suomessa tottunut ja reenatessa voi katsoa telkkaria samaan aikaan. 
Pekan onneksi tuli jääkiekkoa ja vieläpä joku dokkari vanhoista peleistä jossa Suomen poikia myös haastateltiin. 
Näihin käy ihan normi puhelimen kuuloke. 

No hiki tulee ja ehkäpä se on tarkoituskin. 
Meidän "pakettiin" kuuluu myös ilmainen pt joten ensi viikolla sitten katsotaan ohjelmaa ja laitteita kunnolla läpi. 
Varmaan nyt moni ajattelee että me maksetaan tästä kaikesta paljon mitta gold's gymillä oli tarjouskampanja nyt menossa ja maksamme siis sali kortista 20$/kk per hlö. 
Sali oli kuitenkin meille se aika ehdoton koska he tarjoavat myös lastenhoidon. Tämä kuuluu myös pakettiin meillä joten lastenhoito on ilmainen. 
Tällä lätkällä tää nyt lähtee käyntiin. Kuvassa näkyy myös se Tonin ostama koru, jota en nikkelin vuoksi voi pitää. 
Salin jälkeen meitä odottikin aikamoinen keittiösoppa, ja Pekan ruuat valmiiksi viikon ajaksi. 
Tällä kertaa ruokaa tulikin niin paljon että me varmaan pärjätään lasten kanssa niillä ruuilla torstaihin. 

Pekka kysyi että ehtiikö tehdä vielä ruisleipää ja sanoin että jos se tekee ainakin taikinan että mulla on sen verta monta kattilaa hellalla etten ihan vielä ehdi siihen ja herrahan halusi tehdä ne kokonaan itse. 
Muutaman kerran piti neuvoa mutta hyvin menee. 
Eihän mun Pekkaa tarvitse neuvoa leipomisessa, se kun sen taitaa jo hyvin itsekin. 



Samaltahan nuo näytti ku minun tekemät joten ei mitään ongelmia, sitten vain odottamaan uunista tulosta. 
Ja makuhan oli juurikin se oikea ja ihana. 
Kyllä kelpaa. 
Mun hommia oli enää maistaminen ja ottaa kuvia miltä meidän keittiö näyttää tämän rumban jälkeen. 

Näillä eväillä on hyvä laittaa tuo rakas reissuun joten nyt myös toivottelen hyvät yöt ja unille!



Huoneiden vaihtoa ja merileijonaa

Kun saatiin ostettua sänky myös Luukakselle sai Sofia muuttaa kaipaamaansa omaan huoneeseen.
Annettiin jokaiselle lapselle 20 $ jotta saavat ostaa omaan huoneeseen omia juttuja ja rahan sai käyttää dollarikaupassa. Dollarikaupassa kaikki maksaa 1-3 $ yleensä, joten sitä tavaraa tuli.
Tosi Sofia oli ainoa lapsista joka käytti rahan myös tavaraan huoneessa, pojilla meni aikalailla lelupuolelle tosi Toni osti minulle rannekorun,  jota en valitettavasti voi pitää sisältämän nikkelin vuoksi. Mutta koru kulkee nyt mukana avaimissa roikkuen.



Tästä näkee hieman sitä meidän neidin maailmaa. Perhosia ja perhosia.
Pakettinauhalla voi hyvin sisustaa huonetta, eikö?
Wemissä on nyt tuotu mekaaninen dinosaurus, koska telus world of sciencesissa on tällä hetkellä dinosaurus juttu menossa.

Tätä pitää käydä aina nyt ihastelemassa kun mennään käymään wemissä.
Pekka on pitkään luvannut viedä katsomaan lapset tuon merileijona esityksen sisältä käsin,  toki ohjelma me on nähty noilta tasanteilta jo aiemmin.
Eilen vihdoin lapset pääsivät tuonne ja täytyy sanoa että oli se sen arvoista, todella.
Luukas istui ku tatti paikallaan ja nauroi niin makeasti välillä.








Esitys oli kyllä mahtava. Olen tainnut blogin alupäässä joskus laittaa kuvia jotka on otettu kaukaa, mutta nyt hieman lähempää.
Tämä oli varsinkin lapsille niin ihana asia että ei harmita kyllä yhtään että tämä tehtiin.
Samalla lipulla pääsee myös sitten alakertaan jossa on sitten lisää eläimiä.





Lasten ilme oli kyllä tosi ihana kun yhteen lemppareihin sijoittuva leffa kun on nemoa etsimässä ja nyt katsottiin kaloja ihan livenä.
Sofia sanoi että, äiti kato, täällä on Nemo!





Pingviinejä siellä oli myös.

Meillä menikin sitten aiottua pidempään joten käytiin sitten syömässä pikaruoka kadulla, kun lapsilla alkoi olla jo kovin nälkä. 
Nyt testasin ekaa kertaa wok pox paikkaa ja täytyy sanoa että onhan se hyvää. 
Samalla me käytiin myös eräässä toisessa paikassa josta lisää huomenna taikka illasta. 




Suomiperhe Turusta

Jokin aika takaperin suomiseuran Jaana laittoi viestiä, että Edmontoniin on tullut uusi Suomiperhe joiden lapset kaipaa suomalaista leikkiseuraa.
Heillä on kaksi lasta, Sointu ja Kauri, ja Sointu on siis Tonin kanssa saman ikäinen  ja Kauri sitten hieman nuorempi.
Mutta lähinnä siis Tonin ikäistä suomiseuraa kaipasivat lapset.
Ollaan siis jo nähty useamman kerran milloin minkäkin parissa, teinpä myös perinteelle jatkoa ja käytin Eijan costcossa, samoin mitä Kati ja Cia on tehneet minulle.
Eräänä hellepäivänä mentiin porukalla leikkupuistoon, meidän porukka sekä Eija, Dani, Sointu ja Kauri.
Kuulin että Sointu tykkää valokuvata joten kysyin haluaisiko hän ottaa kuvia blogiini ja sehän kävi.
Joten tässäpä pläjäys kuvauksista sekä seurasta.






Samalla kun oltiin puistossa, kävin kauppaa Luukakselle sängystä jonka ilmoituksen löysin kijijiistä.
Tätä voisi verrata tori.fi sivustoon.
Eijan ja Danin piti lähteä viemään Sointu soittotunneille joten Kauri tuli meille kun pojilla oli touhut kesken.

Kiitokset mukaville uusille tuttavuuksille!