maanantai 18. toukokuuta 2015

Keskustaa ja Kanadalaista perhettä

Lauantaina me mentiin oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnolla keskustaan. Siis ihan auto jätettiin parkkiin ja mentiin kiertelemään keskustaa.

Tämä paikka on kuvattu ennenkin vaan aina se on yhtä hieno näky kun sen näkee tuosta sillalta.

Niin että Harri, miten se sun leuhottama ysäribileet oli? ;)
Keskustaan pitää ehdottomasti tutustua jonain päivänä uudelleen ja katsoa myös muitakin paikkoja siellä.

Fifa womens world cup pelataan täällä edmontonissa ja voitte kuvitella kuinka innoissaan Toni on tästä. Vaikka onkin "vain naisten pelit" niinku hän sanoo mutta onhan se hienoa kun Pekka on luvannut viedä katsomaan pelin.
Tämä paikka on myös paikka jossa lapset voi kesäisin uiskennella ja kahlata.
Että ihan koristeena ei ole tämä "uima-allas"
Paikalla oli myös jotain muistomerkkejä.


Ja myös puussa maja, josta olin ottamassa valokuvaa mutta Sofia katseli muualle ja käveli tolppaan pahki joten piti puhallella ja pyyhkiä kyyneleitä välillä. 
Löydettiin kiva patsas ja saatiin hyvä raatikaveri Luukakselle. Hän oli kyllä aika hiljainen :D
Huomattiin että siinä pihapiirissä oli kirjasto Ja halusin mennä käymään siellä. Pekka ei alkuun nyt ollut kovin innostunut mutta sain sen sinne kuitenkin, onneksi.
Siellä on tosi ihanasti lapsilla ihan oma kirjasto joka on erillään kokonaan aikuisten osastolta. 
Siellä ei tarvi kuiskata. Saa leikkiä ja lukea. 
Laitettiin sitten meille kortit ja päästään lukemaan myös englanniksi kirjoja lisää. Eikä niitä tarvitse nyt ostaa. 


Vaan arvaatteko mitä Pekka löysi?
Kyllä! Täällä on myös osio other languages josta löytyi suomiosio. 
Kirjoja en löytänyt mutta leffoja me löydettiin. 
4 kpl lähti mukaan. Rare export, Vares,  äideistä parhain ja jade soturi.  
Yhtäkkiä huomattiin että kello oli jo reippaasti yli neljän ja meidän piti olla viideltä morinvillessä. 
Pekan työkaverin luona. 
Tonikin vielä kotona koiran kanssa. 
(Se ei halunnut lähteä mukaan)
Meidät oli siis kutsuttu heille grillaamaan. 
Messier trail pitkin mentiin. Onhan täällä gretzkyllä myös oma road. 
Tai nimikko road. 
Lapset pääsi leikkimään ulkona ja Toni ja Pekka kokeilemaan Jordanin kansaa golfia. 
Jordan aikoi viedä Pekan ihan oikeasti golfaamaan piakkoin myös. 
Kyllähän tuo Pekka siitä innostui kyllä. Kun pääsi kunnolla kokeilemaan.
Nea oli kyllä sitä mieltä että sille lyövät palloja. Koko ajan piti jahdata. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti