Pekka halusi jäädä Cialle katsomaan Kanadan pelin ja jäi sinne raataamaan Cian vanhempien kanssa.
Me lähdettiin ajamaan autoilla peräkanaa ja puistoilemaan.
Näyttääkin se vähän rämeiköltä välillä mutta mikä parasta, mennä polkuja pitkin koirien kanssa. Ensin vähän reenattiin pellolla ja Sofia ja Ella poimi kukkia.
Toni pelasi jälleen pallolla ja Luukas oli metsästämässä kuulemma ötököitä.
Cia näytti meille myös paikkoja missä Majava asustelee. Tai lie kuinka monta.
Hienohan se on nähdä luonnossa tämä, kun tähän asti seurattu Ranualla kyseistä elämää.
Tytöt pääsi poseeraamaan meille samalla. Oli kyllä ihana olla pitkästä aikaa Cialla ja vaan höpötellä.
Sitten oli aika tulla kotiin ruuan laittoon.
Cia puhui päivällä noista off leash paikoista ja päätettiin että mennään katsomaan yksi paikka tässä meidän lähellä.
Tosi ihana paikka tuo on, ei voi muuta sanoa.
Täällä ei ole samaa kieltoa mikä suomessa on, että koirat pitää olla kiinni nyt. Vaikka onkin pesimä aika myös täällä.
Tosin koiran irtipitäminen on sallittua vain näillä alueilla.
Alueella voi uittaa myös koiria. Kyllä aika moni noutaja olikin vedessä. Voin vain kuvitella tilanteen jos Bella vielä eläisi ja täällä olisi, olisi se ollut ensimmäisten joukossa tuolla jorpakossa.
Ja näitä roskapönttöjä on joka paikassa tasaisin väliajoin ja täällä ei kovin paljoa näy kakkoja reiteillä.
Tosi hyvin ne siivotaan kyllä pois.
Ilta aurinko painuu mailleen joten myös meidän oli aika mennä kotiin ja nukkumaan.
Aamulla päätettiin mennä katsomaan sitten tervigellarissa oleva paikka.
Ei voi kyllä kuin kehua näitä alueita. Ne on ihan mahtavia!
Vähän panoraama myös puistoista.
Kuvaa klikkaamalla se näkyy suurempana.
Ja jälleen paikka missä voi uittaa koiria mielinmäärin.
Ja niin..koirapesula.
Että näin.
Olen ollut iloinen kun vihdoin ja viimein aikanaan on Iihin saatu oma koirapuisto mutta luulen että mikä tahansa puisto suomessa jää nyt kalpenemaan näiden rinnalla.
Ja siis näissä kuvissa on vain murto-osa siitä missä on kävelty.
En kule siis kännykkä kädessä vaan haluan keskittyä meidän perheeseen ja menemiseen metsässä, yhdessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti