Maanantai iltana tuli lappua että koko talossa on boileri remontissa ja vedet poikki 9 aamusta pitkälle iltapäivään.
Aamu kului siihen että otin varalta vettä talteen ja kuinkas ollakaan tein ison mokan Ja unohdin pestä paistinpannun jota käytin illalla.
No, se siitä ruuan laitosta sitten.
Meillä oli jäänyt edellisen päivän tähteitä ja sain sitten lämmitettyä meille ruokaa mikrossa ja kun Toni pääsi koulusta lähdettiin sitten sinne mäkkäriin.
Syötin siis lapsille roskaruoka päivällisen ja itse join kahvit.
Saihan lapset sitten samalla leikkiä siinä.
Me oltiin tosiaan Mirjan kanssa sovittu että haetaan se meille kylään mutta Mirja oli niin kovassa romuskassa että oli voimat loppua kesken töiden joten vierailu muuttui lääkärikäynniksi.
Hyvä kun sai nyt lääkkeet niin pääsee parantumaankin.
Nyt tuli myös kokeiltua ajaminen ihan kunnon ruuhkassa mutta ei se niin pelottavaa ollutkaan mitä alkuun luulin. Virran mukanahan sitä siinä kulkee.
Ajettiin siis sherwoodiin ookaamaan Mirjaa ja sopivasti sattui olemaan horton siinä vieressä niin sain tuoreet kahvit mukaan.
Kävin pikaseen enää kaupassa siinä kotiin palatessa ja sitten iltapalaa.
Sitten sai jo lapset mennä nukkumaan.
Itse sain maailman ihaninta uniseuraa illalla!
Pekka tuli kotiin hetkeksi. Ne pääsi aiemmin jatkamaan matkaa niin palatessa edmontoniin oli molemmilla aikaa käydä kotona mutkan. Pekka pääsi ihan nukkumaankin kun dalilla oli lastaus vuoro.
Jossain vaiheessa yötä Pekka on sitten mennyt taas reissullensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti