maanantai 18. toukokuuta 2015

Rye bread!

Marttojen sivuilla oli jaettu ohje ruisleivästä jonka voi tehdä ilman juurta joten pakkohan tätä oli kokeilla heti kun pääsin kauppaan seuraavana aamuna siirapin ostoon. (Olihan muuten homma etsiä ihan normaalia siirappia, täällä kun niitä on!)
Mutta ensiksi mun tie suuntaa aina kahvin hakuun. (Kauhia mikä kahavimaakari musta on tullu!)
Niin siis autokaistalle mää yleensä pyyhkäsen kahavin hakkuun.
Ja sitten suunta super storeen, nyt ku sinne osaan itsekseni mennä. 
Ja sinne siirappihyllylle. Löysin samalla pienille kesälakit hyvään hintaan. 
Löytyihän sitä siirappiakin. Ohjeen mukaan pitäisi laittaa tummaa siirappia mutta sitä en löytänyt niin otin sitten original joten toivoin että ajaa saman asian. 
Ja taikinan tekoon. Tämä taikina siis kohotetaan hiivalla. 
Ohje on lainattu erään jenkeissä asuvan suomalaisen perheenäidin blogista.
Jonkin verran tuunasin toisella kertaa ohjetta. Mm suolan suhteen. 
Taikina tuntuu melkoiselta sementiltä ja ajattelin kyllä että tuleekohan tästä yhtään mitään mutta eikö uuniin leivät.
Huomasin myös että meidän uunissa niitä pitää paistaa kauemmas aikaa entä ap:n ohjeessa. 
Vaan tulihan siitä. Ruisleipää!
Maistuu oululaiselta,  fazerilta ja vaasalta, kaikilta!
Mutta niin oikealta. Ei enää koko aikaa pullamössö leipää!
Mä tein sen! 
Omaa ruisleipää!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti