Kyllä muistui eläminen kahden pennun kanssa elävästi mieleen.
Siitä on jo 8 vuotta aikaa kun meille tuli ensin Veera ja sitten vähän jälkeen Bella.
Piperilla oli hitusen koti-ikävä pari ensimmäistä päivää ja raukka ei edes juuri syömään ruvennut.
Edmontonissa elettiin myös koko viikko helteen merkeissä ja lämpömittari kipusi päivittäin 26-28 välille.
Mervi sitten on saanut todellakin ihollensa väriä, joka tottakai minun tapani mukaan menee ensin punaisen kautta ruskeaksi.
Viikko siis meni aikalailla puistoilemassa ja off leash parkissa. Piperia en vain uskaltanut itse samalla tavalla pitää pitkään irti kun neidin murkku-ikä on päällä ja toki oli siinä myös aina se pelko persuussa kun ei ole oma koira.
Sama toistui koko ajan.
Minä siinä sitten käytin sitä ulkona uudelleen ja uudelleen kun ajattelin että hällä on hätä ulos.
Vaan ei, Piper jatkoi samaa touhua koko ajan.
En tajunnut lainkaan kysyä Cialta että saako olla heillä sohvalla jne joten ajattelin että en nosta sitä sohvalle.
Kuitenkin itsellä meni hermot siihen kun toinen tuijotti herkeämättä koko ajan silmiin.
Tuumasin sille että tule sitten tänne.
Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun piperin suunta oli välittömästi kainaloon ja tassut taivasta kohti ja ilme oli että rapsuta!
Ja siinä samassa tasainen tuhina ja koira umpiunessa.
Asia selvisikin sitten myöhemmin että Piper tosiaan kaipaa sen oman hetken Cian kanssa kun lapset asettuu siellä päässä.
No mikäs siinä, näinhän meilläkin toimitaan. Nea vaatii sen oman pienen hetkensä.
Kävin hakemassa tosin Nealle nyt oman pedon joten sohvalököilyt on nyt takana meidän neidillä.
Pari päivää meni siihen että ihmetteli vaan nyt ei enää edes pyri sohvalle.
Piperin ihanasta seurasta saatiin nauttia keskiviikosta sunnuntaihin ja olihan meillä väsynyt koira kun kaveri meni omaan kotiin.
Nea veti varmaan 4 tunnin umpiunet vielä yön perään.
Vaan olihan se ihanaa kun pystyi ja sai olla avuksi jollekin myös täällä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti