Kaikki varmaan jo tietää että kirjalliset suoritin silloin pääsiäisen aikaan ja että sain ajaa Pekan läsnäollessa autoa sillä harjoitus luvalla.
No, roadtest eli suomeksi inssikin on nyt takana.
Ja albertan ajokortti taskussa.
Samaan aikaan Pekan työkaveri Dali oli myymässä omaa autoaan, Vania jossa siis 7 paikkaa.
Alkuun en ollut niin innoissani kyseisestä autosta mutta kun alkuun päästiin niin kyllähän sillä ajaa.
Ei se mikään kaunis ole mutta ihanan tilava.
Eli nyt on mammalla kauppakassi niinku Pekka asian ilmaisi.
Periaatteessa me ei kahta autoa tarvittaisi mutta pakko nyt ainakin toistaiseksi olla koska Pekan töihin lähtö tapahtuu aina yöllä ja minähän en tuolloin voi lähteä Pekkaa viemään töihin kun lapset nukkuu.
Eilen käytin lapset sitten ensimmäistä kertaa yksin mäkkärissä leikkipaikassa. Samoin sain olla avuksi Mirjalle, joka oli sairaana ja tuli rekalla edmontoniin ja tarvi päästä lääkäriin.
Osasinpahan ajaa ruuhkassakin!
Rekallahan ei nyt joka paikkaan pääse niin oli kyllä ilo olla avuksi itse jollekin.
Tämän myötä huomaan kun on oma auto ja pääsee liikkumaan kuinka suuri apu on ollut Katista ja Ciasta!
Ihan älyttömän suuri kiitos heille!
Ihanaa on tuo väli Sofian ja Luukaksen välissä, ne ei enää pysty tappelemaan keskenään!
Ehkäpä tämän uuden "vapauden" myötä blogikin vilkastuu ja erilaisempia juttuja tulee mukaan.
Nyt kutsuu kuitenkin pyykkisavotta ja sitten lisää blogia!
Ilo olla avuksi :)
VastaaPoista