keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Aurinkoa, loskaa ja kävelyä

Tänään täällä oli osittain aurinkoinen päivä. Jo aamulla mittari näytti netin mukaan +4, joten oli ihan turhaa ottaa pienille palkkaa mukaan aamulla kun lähdettiin Tonia viemään kouluun. Tiet oli jo eilen vähän auki ja arvasin että nyt ei ole toivoakaan. 
Eikä ollutkaan. Täällä noita teitä aurataan, sitten kun lopulta aurataan niin aika puhtaaksi. Ja hiekkaa tungetaan sitten niin maan...
Esim meidänkin talon pihalla kävelykäytävät sulatetaan semmoisella ice melting jutulla. Jotain vihreetä kristallimaista se on, mitä lie. Lattiat se ainaki hyvin sotkee kun kulkeutuu sisälle. 


Matkaanhan meillä menee aikaa kun pitää ottaa lumipalloja ja jäätä ja hyppiä hankeen. Ja meidän Sofia on kyllä semmoinen löntystäjä, että meinaa äidin hermoja välillä koetella kun toinen menee 5 metriä edellä ja toinen sen saman matkan laahustaa perässä. Joskus kyllä kaipaan niin paljon omia brion-tuplarattaita...
No kun koko porukka nyt kävellään,  saadaan varata aikaa matkaan ja klo 8.00 on oltava viimeistään ulkona kämpästä ja matkalla kouluun, vaikka sinne melkein parvekkeelta näkeekin.
Aamuisin olen ruukannut antaa lasten leikkiä tossa koulun kentällä ja niin jäätiin sinne nytkin oleskelemaan. 


Vauhtiahan noilla riittää. Ja kuvat nyt ei missään nimessä ole tarkimmista päistä. Oltiin noin tunnin ajan kentällä leikkimässä ennenku lähdettiin ruuan laittoon, ajattelin että tänään otetaan päikkärit lasten kanssa kun Pekka tulee kotiin ja se käy hakemassa Tonin koulusta. 
No, eihän siinä sitten kauaa mennyt kun Pekka soitti, että menee nukkumaan. Rekka oli hajonnut yöllä ja jotain jarru ongelmia oli ollut. Eli olivat myöhässä aikataulusta reippaasti ja olisivat vasta kolmen aikaan Edmontonissa. 
Eli se niistä päikkäreistä. 
Ruokaa ja touhua sen aikaa, kunnes oli aika laittaa vaatteet jälleen päälle ja suunnata koululle. 

Silloin ilmakin oli mitä parhain, joten sinänsä ei haitannut lähteä. Tammikuussa mentiin villapaita ja toppaliivi päällä ja meinasi siltikin kuuma tulla kun tuo aurinko lämmittää. Kyllä se kuitenki iltaa kohti meni pilveen täälläkin ilma. Tuntui niinku olisi ollut joku huhtikuu.
Kotona äkkiä lämmittämään Tonille ruokaa ja pienille välipalaa. Pekkakin saapui pikasesti käymään suihkussa ja toi mulle tupakat ja läksi töihin, eli eipä tuota tässä kovin ehditty nähdä. Luukas nukahti sohvalle ja nukkui niin ettei edes tiennyt kun Pekka tuli.
Ilta meni sitten kylpyhommissa ja muissa. Nyt otan kirjan käteeni ja taidan keittää ilta kahvit. Niin tekee mieli. 

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti