maanantai 19. tammikuuta 2015

Jasper

Lauantaina todella lähdettiin matkaamaan kohti Jasperia. Meiltä on matkaa sinne n. 3 tuntia. Oli tarkoitus aamulla lähteä aikaisemmin, mutta meillä kun asuu unikekoja, oli Pekan ja lasten herättäminen hiukka hankalaa.
Huomasin että tämä kun on tämmöistä "Jenkki-maata" eli snack-kansaa, on sekin tarttunut aika hyvin. Lapsille tein omat retkieväät matkalle, kun arvasin kuitenkin ettei porukka suostu hyvin syömään aamulla. Suomessa en juurkaan ole snack-juttuja harrastanut.
Me mentiin kokoonpanolla Meidän perhe ja Heikki. Heikki ajeli tossa meidän edellä.
Ilma oli mitä mahtavin ja ensin näytti että tuulee todella kovasti, kun pysähdyttiin ennen Jasperia tupakille ja ottamaan muutamat kuvat. Silloin ajattelin että saa nähdä miten sujuu jos on noin kova tuuli.
Perillä ei tuullut juuri yhtään, aurinko paistoi upeasti ja tuulta ei juuri lainkaan, toki ympärillä olikin huimat vuoret ja kaunista maisemaa paljon.



Aikamme kierreltiin tuota Jasperin kylää ja tullessamme saatiin semmoinen lehtinen, jossa oli karttoja eri paikkaan, Me ei nyt lähdetty ajamaan Banffiin, joka on Jasperista vielä matkan päässä, siellä olisi ollut myös paljon nähtävää.
Cia laittoi Facebookkiin mulle vinkkiä että Maligna-järvellä on jäätyneitä vesiputouksia, niin lähdettiin suuntaamaan sinne. Tie meni aika pitkälle kuitenkin, mutta ei perille asti, joten ei me sitten sinne asti päästy.
Nyt tehtiin Jasperiin vain päivän reissu, joten aika meni kierrellessä ja katsoessa muita juttuja, ennen kotimatkaa.
Maligna-järvellä Pekka sai otettua muutaman todella hienon kuvan ja kyllähän ne maisemat oli henkeä salpaavan upeita!

Kylässä oli karkkikauppa, jonka edessä oli tällainen hieno karhu, Luukas oli ainoa lapsista joka suostui istumaan karhun viereen, yritin kyllä muitakin saada.
Mutta Jasper on ehdottomasti sellainen paikka, että sinne kyllä uudelleen mennään ja toivottavasti saadaan joskus tänne suomi-vieraita, niin kyllä tuonne ehdottomasti on päästävä vierailulle.
Aika myöhäänhän me oltiin kotona ja lapset kun oli nukkuneet niin pitkään, oli vaikeuksia saada unta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti