keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Maanantai-Keskiviikko

Maanantai oli suht normaali päivä, Sofia oli aamusta vähän vaisu ja Kati toi meille kuumemittarin lainaan. Hiukka lämpöähän sillä sit olikin, liekö sunnuntainen uintireissu tehnyt temppunsa. Tosin kuumetta ei onneksi ole noussut lainkaan sen jälkeen.
Meidän oli pakko käydä kaupassa ostamassa Tonille koulueväitä ja siinä samalla huomattiin, että siinä lähellä super storea on mäkkäri, jossa on leikkipaikka.
Mentiin siis pienten kanssa sinne hetkeksi ja otettiin Pekan kanssa kahvikupposet. Lapset halusi sitten happy meal annokset ja kumma kyllä, kummallekkin ne maistui.
Siinäpä se tahtoo mennä ne maanantait, kaupassa käyntiin ja Tonin hakuun koulusta. Samalla testasin tuota crock pottia, jonka sain Katilta lainaan ja tein karjalanpaistia.
Kati on lähdössä "lomailemaan" ja antoi sitten minulle tuon piirakka-kaulimen lainaan, samoten sähkövatkaimen. Saa tehdä pottumuusia lapsille. Tuo pömpeli tuossa on se crock pot ja siinä voi siis tehdä kaikkia mahdollisia ruokia. Lihakin tulee melkein kuin itsestään, eikä tarvi kuumentaa koko kämppää saunaksi, niinkuin tuo meidän uuni tekee.
Paljon on tullut kysymyksiä ja melkein jokainen teistä kysyy sen saman.
Onko lapset tottuneet syömään kanadalaista ruokaa?
Tuota...
Me syödään kotona suomalaista ruokaa. Karjalanpaistia, nakkikastiketta, lasagnea, keittoja jne... Toki ne ainekset on täällä osittain eriä ku suomessa, mistä se ruoka tehdään, mutta pääsääntöisesti me tehdään normaalia ruokaa.
Varmaan sillon alkuun ne söi enemmän erilaista ruokaa, mutta nykyään me tehdään samoja ruokia mitä suomessakin.
Tonille tuli maanantaina ensimmäisen kerran vähän enemmän läksyä ja tietenkin matikkaa..
Mutta saatiin me ne tehtyä, sitten illemmalla loput ihan rauhassa. Pekasta ei kyllä ole Tonin kanssa tekemään matikan läksyjä, sillä ei kestä hermot yhtään tuota hommaa.

Tiistai
Ainahan meillä nämä päivät arkisin alkaa samaan tapaan. Tonille eväitä, aamupalaa ja saattamista kouluun.
Oltiin sovittu Katin kanssa että mennään käymään parent linkissä, Kati on kehunu sitä paljon, missä se on käynyt Provostissa. Ajateltiin, että munkin olis ehkä helpompaa löytää muita äiti-tuttuja täältä, vaan siellä ainakaan ei ollut mitenkään vastaanottavainen tunnelma. En usko että ite tuun sinne menemään toista kertaa. Tuo parent link sijaitsee WEMin vieressä, joten enemmän meillä on tekemistä siellä ja katsottavaa kuin tuolla. Harmi sinänsä, koska Luukas varsinkin tykkäsi siellä leikkiä niillä leluilla mitä siellä oli.

Varsinkin kumpikin tykkäsi siitä, että sai ajaa pyörällä siellä. Voihan se olla jos joskus tulee todella tylsää, niin tuo paikka on kuitenkin ilmainen. En sitten tiedä onko siellä aamuisin sitten enemmän touhua vai miten se oikein toimii.
Tultiin sitten meille kahville ja sitten olikin aika jo lähteä hakemaan Tonia koulusta. Katilla kun Tara on kuitenkin koulussa päivisin 12 saakka, niin ei siinä kovin montaa tuntia olisi ollut edes aikaa, muutenkaan.
Katilla me maistettiin kevätkääryleitä, mitä se oli tehnyt aiemmin ja Kati kertoi että niitä kääryleiden pohjia löytyy kaupasta ja mehän niitä ostettiinkin, niin mä kulutin sitten loppu illan hellan ääressä.



Tein kuitenkin sillä erotuksella näitä, että en paista rasvassa näitä, Uunissa ja niistä tulee kivan rapsakoita. Tein osan kyllä pakkaseen pusseihin vaan lapsetkin tykkää näistä niin ehkäpä pitää tehdä uusi satsi jossain vaiheessa. Karjalanpiirakoita pitäis leipoa joku päivä pakkaseen isompi satsi. Ehkäpä sitten kun Pekkakin on kotona. Saa sekin osallistua välillä tämän katraan ruokkimiseen.
Illalla vielä juttelin Pekan kanssa puhelimessa ja niinku yleensä, on olemassa karman laki, jälleen on rekka hajonnut kesken matkan.
Joten se siitä keskiviikolle suunnitelluista päiväunista.
Ja hirvitti muutenkin, kuinka pitkä ilta meillä on tiedossa koska pienethän nukahti sitten iltapäivällä. Toinen klo 16 ja toinen klo 17... Eikä millään hereille.


Eli sain ottaa jo heti alkuun kaikki lapset viereen, jotta päästiin nukkumaan. Itse olin aivan kuitti ja oisin ollut valmis sänkyyn jo klo 20. Annekin laittoi illalla viestiä, 5.30 suomen aikaan. Pikku mies oli siellä tullut kuumeeseen. Ehtiin sitten hetken kirjoitella Annen kanssa.
Lopulta oli pakko luovuttaa ja koko porukka oli sängyssä klo 21. Onneksi. Kerrankin hyvät ja pitkät unet. Eikä tarvinnut pitkään unta odotella, välillä piti Luukasta komentaa nukkumiseen eikä potkimiseen, mutta uni vei voiton. Kaikilta.

Keskiviikko

Aamulla Sofia ja Luukas oli tosi hellyyttävän näköisiä kun oltiin Toni saateltu kouluun.

Yöllä oli vähän sadellut lunta ja tiellä olikin sitten hentoinen lumipeite, joka kyllä suli päivän mittaan pois.
Mutta tuohon oikeastaan tämän päivän kiltteydet päättyikin. Kaksi päätä kun yhdessä laitetaan yhteen, seuraa suorastaan katastrofi. Eli saivat päähänsä levittää jälleen kaikki matkalaukut kaapista ja tehdä majaa.
Mutta tosin, se oli minun etu sillä hetkellä. Jotenki aamusta asti oli vähän huono olo ja päässä humisi koko ajan. Varmaan jostain syystä kävi paineet mutkillansa, mutta vietin sitten aamupäivää sohvalla ja pesin samalla pyykkiä. Kattelin samaan aikaan greytä. Pian sekin sarja on kahlattu läpi. Ties monettako kertaa, mutta on se vaan itselle semmonen että <3
Ja tosin, nyt saan katsottua 10 kauden, kun suomessa jäi paljon jaksoja näkemättä.
Pekka ilmoitti sitten että ovat hinauttaneet auton Hay Riveriin ja siellä ovat pajalla. No, aamusta alkaen ne sitä on korjannut ja iltapäivällä tulikin sitten ilmoitus että huomenna tulee lennolla joku osa ja ovat siis hotellissa nyt. Määrittämättömän ajan verran. Toivotaan että huomenna auto olis kunnossa ja pääsisivät jo pois sieltä.
Siellä on -30 pakkasta ja täällä on nyt joku -5. Kiva kun se tuosta nyt vielä pakastuu, on tiet taas peilijäällä...
Toni oli illasta vaisu ja selvishän se syykin, migreeni nosti päätänsä jälleen ja poika on taas ku kalkkilaivan kapteeni.
Sen verran kovaksi meni lääkkeistä huolimatta, että huomisen saa olla kotona. Koska tietää, että se vie taas voimia kun menee yökkimisen tasolle.
Toni onkin jo mennyt nukkumaan. Toivotaan että saa nukuttua aamuun saakka.
Me aletaan iltatouhuille, joten huomenia sinne koto suomeen!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti