keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Loppu viikkoa ja maanantain suomi vieraat

Pekka kotiutui vasta lauantai iltana myöhään ja oli sopinut Mikan kanssa menevän parilla käymään, se kävi vaihtamassa vaatteet ja minä painelin nukkumaan.
Kävin hereillä jossain vaiheessa kun Pekka kotiutui.

Sunnuntaina herättiin Luukaksen kanssa aikaisin ja muut vielä nukkui, niin Luukas sai rauhassa katsoa tabletilla lastenohjelmia eikä tarvinnut riidellä kenenkään kanssa. Pekkakin heräili aikasen ja lapset oli odottaneet sitä niin paljon, jotta olihan siinä tekemistä Pekalla kun kuka halusi tehdä mitä sen kanssa. Luukas oli odottanut kovasti että pelaavat pleikkarilla. Sofiakin sitten innostui pelaamaan.
Niiden touhutessa mä tein ruokaa samalla.
Kerrankin sain mennä rauhassa ruuan jälkeen pötkölleen ja lukea kirjaa hetken. Oltiin sovittu että mennään Pekan työkaverin luokse illemmalla ja ei sitten käyty missään koko päivänä.
Pekan työkaverilla Dalilla on 12 vuotias poika, sekä pieni vauva ja tietenkin vaimo, oli kiva mennä sinne kylään, jotta Tonikin saisi kaveria.
Poltettiin samalla levyä, jotta saatiin suomalaisia biisejä autoon, toki siellä on muutama näitä lemppareitakin, mutta pääsääntöisesti siitä tuli aikalailla suomivoittoinen levy. Lopulta niitä levyjä tulikin kaksi kappaletta.
Nyt on cheekistä sillanpäähän jne biisejä. On kyllä aika mukavaa ajella tuolla ja kuulla ihan vaan suomalaista poppia.
Pian siitä sitten suunnattiin Dalin perheen luo kylään. Lapset innostui kun oli niin iso talo, mutta ensin toki ujostutti (paitsi Luukasta, joka meni joka paikkaan)
Välillä se malttoi kuitenkin hetken istua ja koota palapeliä.
Dalin perheellä on iso talo, neljässä kerroksessa ja olihan se kyllä todella ihana. Heitä asuu siellä 2 perhettä, joten heille noin iso talo onkin tarpeen.
Onneksi nyt kun Pekan työkuva vaihtui ja pääsee tienaamaan enemmän, voidaan alkaakkin katselemaan sitten omk tai town housea täältä. On sitten vielä enemmän tilaa. Ja se kaipaamani piha....


Onhan se niin ihana talo...
Ja mikä parasta seurakin oli todella mukavaa. Miehet tulee niin hyvin juttuun, että eiköhän niillä sillä sitten matkatkin mee rattoisasti, tosin osan aikaahan aina toinen nukkuu.
Me oltiinkin siellä aika pitkään ja meidän suunnittelema leffa-ilta jäi sitten väliin. Oltiin vasta 11 jälkeen kotona.
Luukaskin nukahti heillä sohvalle, mutta hyvin jaksoi mennä nukkumaan kotonakin. Luukas sai heiltä miekkoja, jotka olivat ostaneet vanhimmalle pojalle halloweeniin. 
En kuolemaksenikaan muista sitä vanhimman pojan nimeä...
Luukas ei millään malttanut kotonakaan laittaa miekkoja syrjään. Unissaankin piti pitää miekkoja käsissä. 
Olikin aika painella nukkumaan, kaikkien. 

Maanantai
Maanantaina täällä oli pyhä päivä, Family day, joten ei tarvinnut lähteä Tonia viemään kouluun ja Pekallakin oli vasta illalla myöhään töihin lähtö. Oli tarkoitus käydä kaupassa, kun oltiin aamutouhuista selvitty, mutta Heikki tarvi tulostinta ja me sitten oltiinkin vielä kotona, ehtiihän sitä myöhemminkin.
Siinä kuitenkin tein ruokaa ja samalla Heikkikin jäi syömään. Pian sitten tulikin vielä kylään Mika ja pojillahan meni aika jutellessa kaikista näistä jutuista, töistään siis. Samalla kyllä käytiin vähän läpi tuota verotusjuttua. 
Selvisi siis sekin, että miksi täällä on niin paljon koti-äitejä. Miehet saavat verokevennystä huimasti ja palautuksia meistä kun ollaan kotona. Samalla lapsista maksetaan. No, sehän vain sopii. 
Täällä palautuksia maksetaan vain eri tavalla entä suomessa. Ei tarvi odottaa joulukuuhun, toki Pekan nyt ei vielä ole mitään järkeä sitä tehdä, koska ollut vasta niin vähän aikaa täällä töissä. 
Mutta toisaalta, kuinka aikakin on mennyt nopeaa. Pekka on ollut täällä lokakuusta lähtien ja me marraskuun lopusta saakka. 
Pian tulee siis 3 kk kun olen ollut täällä lasten kanssa. 
3 kk siitä, kun viimeksi olen ketään teistä nähnyt siellä suomessa. 
Kyllä se aika silti kuluu, vaikka välillä mateleekin. 

Eli summasummarum, koko täällä olon aikana, taisi olla ensimmäinen viikonloppu, jolloin oltiin kotona, koko porukka, ilman isompia juttuja. Lukuunottamatta vierailua Dalin perheen luona. 
Mutta pääsääntöisesti rauhallinen viikonloppu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti