The koira

Facebookissa on ryhmä, missä on naisia suomesta ja jotka asuvat Kanadassa, osa Torontossa  (suurin osa) ja meitä muutamia Edmontonissa.
Siellä ollaan nyt käyty keskusteluja koirista.
Menneistä, nykyisistä ja ehkäpä tulevista.

Ensimmäistä kertaa melkein 15 vuoteen asun ilman koiraa.
2003 asuin Oulussa ja tuolloin ostin oman ensimmäisen koirani. Timon eli timppa. Timppa ennen meillä oli Pekan kanssa Jessica, ihana sekarotuinen whippetin, pystykorvan ja kultasen noutajan sekoitus, Jessica tuli meille huonoista oloista ja Raukka pelkäsi kuollakseen alkuun jopa hiusharjaa. Kuitenki Jessica sattumusten vuoksi muutti anopilleni asumaan, jossa eli pitkän elämän.
Timppa siis tuli syksyllä 2003 minulle. Pieni ruttunaama, jolla oli 10x liian suuri nahka päällänsä.
Samoihin aikoihin sain tietää odottavan Tonia, joten siinä olikin alkuun sumplimista, koira joka kasvaa isoksi ja pieni vauva. Vaan niin me selvittiin. Opetellessa yhdessä.
Timppa hurmasi kaikki meistä lempeällä luonteellaan. Valitettavasti Timppa sairastui juuri ennen 9 vuotis päiväänsä epilepsiaan ja sai niin voimakkaita kohtauksia, oli aika tehdä se raskain päätös. Päästää rakas unten maille.

Meillä on kotona ollut Suomen ajokoiria ja jo silloin isä on puhunut beaglestä ja joskus maininnut dreeverin. Muistan vieläkin kun isä on joskus kertonut naisesta joka metsästää näiden pikku nakkien kanssa. Merjahan se on tainnut silloin olla. Pitkään sain Pekkaa suostutella kun Pekka olisi taas halunnut Eestin ajokoiraa ja minä en. Ensimmäinen dreeveri meille tuli 2007, pieni mutta pippurinen Juholan Veera. Veeran alku oli rankka ja muutamia ongelmiakin meillä oli alkuun vaan siitä sitä mentiin ja voi kuinka rakas voikaan koira olla.
Koira joka on diivojen diiva. Veerallahan pitää olla tyyny, sohvallakin missä nukkua.

Ja tuolloin oli myös puhetta siitä, että laitetaan toinen koira, joka olisi myös minulle harrastuksiin. Koska minähän en metsästä. Jolloin 2008 meille saapui tolleri. Bella-donna, niinku äiti aina sanoi. Karvapallo jolla oli neljä jalkaa. Adhd. Bella joka söi jopa sänkyynkin reiän. Ihana ensimmäinen vuosi. Purtuja johtoja, listoja, kaappeja ja vielä mitä Ties muuta. 

Ensimmäisten juoksun aikaan bella asettui kuin iskusta. Ja neidistä kehittyi itse rauhallisuus ja laiskimus. 

Juuri ennen Kanadaan muuttoa Bella terveys alkoi reistailemaan ja oikeastaan mitkään ei enää auttanut mitä tein. Tai me tehtiin. Oli hierontaa sun muuta vaan ei, lopulta eräänä aamuna menin ulos Bellan kanssa ja bella hyppeli omaan tapaansa, jolloin yhtäkkiä bella jalka petti. Kirjaimellisesti koko koira lysähti maahan ja koko polvi oli virheellisessä asennossa.

Mitään ei ollut enää tehtävissä vaan Bella pääsi Timpan viereen. 

Elämässäni on ollut muitakin koiria. Emma, sprinkku muutti Helin luokse kauas kun selvisi tämä muutto asia samoin Nella. Mutta silti tässä on se oma kolmikko. Kolmikko joka tulee aina olemaan se number one. 

Kolmikosta on jäljellä Veera joka asustelee Suomessa äidin ja isän kanssa kera Kaapon. Veera joka emännöi kaapoa nyt siellä.