sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Viikonloppu

Perjantai iltana jo Pekkakin kotiutui ja aikalailla oltiin jo nukkuma puuhissa lasten kanssa kun se tuli.
Eli ilta meni oikeastaan siihen, että mentiin vain nukkumaan.
Lauantaina herättiin normaaliin tapaan jo aika aikasin, Pekka jatkoi uniaan siihen asti kun lapset muistivat että sekin on kotona. Itse odotin jo aikalailla vain hetkeä että posti aukeaa ja pääsee hakemaan sen odotetun suomi-paketin.
No, meidän tuurillahan se posti oli kiinni puoleen päivään asti jonkun inventaarion vuoksi.
Autossahan me sitten kuunneltiin helsinki-shangri-la biisiä ja no mikä jottei, sattui sopiva liike tulemaan vastaan. Pakkohan siitä oli kuvakin ottaa! 
Ja hienoja täällä on noi rekkaritkin osalla. Meidän piti kaupassa käydä ostamassa viikoksi tarpeet joten costcoon siis. Ehkä sieltä en kaikkia tarpeellista aina tule löytämään, mutta onhan se kätevää kun saa ruokaa isommissa paketeissa ja tarvi kuskata montaa laatikkoa kerralla Kun saa yhden ison. Siinä kierrellessä tuli vilkaistua tuo eläinpuolikin. Ehkäpä sitä tulevaa varten. ..
Kuitenkin tultiin kotiin kun Toni halusi jäädä kotiin ja oli vielä odotettava että posti aukeaa. Saipahan samalla setvittyä nuo Calumin tuomat tavarat.
Pekka lähti sitten Luukaksen kanssa postiin ja minä jäin malttamattomana odottamaan sitä pakettia. 

Olihan siellä vaikka ja mitä ihanaa. Äiti oli laittanut mukaan vielä rasvoja. Sekä muutaman muun mikä oli jäänyt multa kotiin. Siinä meni hetki maistellessa ja tutkiessa tavaraa. 
Herneet jäi kattilaan odottamaan iltaa ja likoamaan menemistä. Me lähdettiin käyttämään lapsia mäkkärin leikkipaikassa. Saivatpa vähän kuluttaa virtaa. Luukas varsinkin. 
Me saatiin sit hetki vain istua ja olla ja juoda kahvia. Täällä ollessa on Mervinkin kuppikoko kasvanut. Siis kahvin mielessä ;)
Sitten suunnattiin liquir storen kautta kotiin. 
Lapset nukkumaan ja leffaa! 
Meillähän on nykyään tv makkarissakin kun Calum toi senkin tänne. Se ei niitä itse enää tarvi. Telkkari on järjettömän iso. Ainoa vika siinä on kun ruudussa menee pari viivaa mutta ei haittaa katsomista. 
Ja jääkaappikin on, semmonen rekkaan sopiva, se kylläkin toimittaa ihan pleikkarin pöytänä virkaansa juuri nyt. 
Mutta breezeriä ja leffaa, kyllä kiitos!

Sunnuntai
Aamu alkoi kolmella perättäisellä Skype soitolla suomesta. Ja tietenkin viimeinen ei enää toiminut ja juuri kun olisi ollut aikaa Maijulle. 
Monta kertaa sitä yritettiin vaan lopulta oli pakko luovuttaa ja siirtyä kirjottelen pariin. Saatiin ainakin asiamme perille ja laitettua kuvia. 
Samalla mä tein ruokaa. 
Siellä se nyt muhii. Oma hernekeitto. Sen valmistuessa Siivottiin ja tuuletettiin tuo meidän ainoa matto. 

Sai siellä hyvin sitten raitistua. 
Pekka putsasi samalla pari likakohtaa tolla vesi-imurilla. Hyvin lähti pois kyllä. 
Oli niin mukava kun joka paikka oli pyyhitty ja putsattu. Sitten eiku syömään!
Kutsuttiin Heikki myös syömään, siitä on varmaan tovi kun sekään on viimeksi saanut hernekeittoa. 
Jälkkäriksi ei ollut pannukakkua vaikka se kuuluukin hernarin kanssa vaan eihän mulla täällä ole peltiä johon voisi sen edes kaataa... 
Eli mennään toisella siis. Yhtä hyvällä. 
Lätythän maistuu kaikille!!!
Mä söin kyllä mahani niin täyteen että ihan sattui. 
Ja kumma kyllä, minä joka en oikeen koskaan ole välittänyt tuosta ruuasta. Siinä vaiheessa jos luette täältä että minä etsin aineksia rössypottuun, niin saatte soittaa valkotakkiset!
Ihan oikeasti!!
Mutta nyt seurana on päänsärky, joten kutsuna on oscar-gaala ja sohva. 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti